Minua on mietityttänyt...
Syytän aina kaikesta itseäni. Tai niin ainekin on sanottu. Mutta saattaa se ollakkin, koska vaikka joku tekisi jotakin ilkeää minulle, etsin itsestäni vikaa aina ensimmäisenä.
Ehkä se ei olekkaan niin huono asia.

Mutta toisaalta...
Vaikka joku oisi ilkeä, suorastaan kusipää joko ystävälleni, tai minulle, erityisesti minulle, mietin aina miksi. Sitä että sillä on kyllä joku syy. Esimerkiksi haukkuminen.
Haukkujalla on varmasti huono itsetunto, ja hän peittää sen haukkumalla ja kiusaamalla muita, pitäen huomion pois itsestään.

Jos toinen ei osoitakkaan vastarakkautta, ei hänelle pidä suuttua.
Minkä hän sille voi?
Ei nyt tietenkään tarvitse mikään yltiökiltti olla, ja muuta, ainahan sitä saa olla vihainen, eikä tarvitse olla enää ystävä jos ei halua, ja eriasia on myös se jos hän on ilmoittanut epäkiinnostuksensa jotenkin ilkeästi.
Kuten kaikki kuitenkin tiedämme, tunteet ja rakkaus ovat vaikea asia kaikille.

Siltikin.
Minulla on jopa joskus itseäni ärsyttävä tapa etsiä hyvää melkeimpä kaikista.
Jos joku on ilkeä jollekkin, mietin aina jonkun syyn. Ehkä hänellä on vaikeaa? Tai muuten vain paha olla?
Tai joissakin kirjoissa, tai tarinoissa muutenkin, minulla on tapana etsiä "pahiksista" hyviä puolia ja syitä. Ja yleensä ihastun elokuvissa pahikseen.
Toisaalta se johtuu ehkä siitä että pahiksille hankitaan usein komein näytteliä.

Ärsyttää.