Herdinia, jota usein kutsuttiin Drawiksi taitonsa takia, oli 13-vuotias tyttö. Hän ei kuitenkaan ollut aivan tavanomainen. Ei, hänellä ei ollut keijuhahmoa, tai hän ei ollut supersankari, niin tai oli ehkä sittenkin, riippui tilanteesta. Herdinia rakasti piirtämistä ja eläimiä yli kaiken, mutta pikkuveljensä allergian takia hän ei voinut lemmikkiä saada. Sen sijaan hän vietti paljon aikaansa piirtämällä. Hän loi mitä ihmeellisimpiä maailmoja upeine olentoineen ja kasveineen. Hänellä kuitenkin oli taito, mitä aivan kaikilla ei ollut. Ensimmäisen kerran Herdinia huomasi kykynsä 5-vuoden iässä. Hän oli nähnyt unta kauniista kesäisestä maailmasta, ja piirtänyt sen heti herättyään juuri sellaisena, kun se oli unessa. Kun hän saa piirroksen valmiiksi, ja kirjoitti siihen kutsuma- ja taiteilija nimensä "Draw", jotakin tapahtui. Kirkas sininen valo täytti huoneen, ja samassa pikku-Herdinia huomasi olevansa oman piirroksensa sisällä! Siellä vanha nainen kertoi, että Herdinian olisi toisinaan mentävä piirroksiinsa, ja hänelle ilmoitettiin niistä unissa. Herdinia siis kykeni menemään piirrostensa sisään.

-Hei Draw, mikä sulla oikein kestä? Nikita, Herdinian paras ystävä kysyi kärsimättömästi. -Tulen ihan just! Herdinia murahti ja astui ulos huoneestaan. Kaikille tulee nimestä "Herdinia", mieleen kiltti, kirkkaisiin ja siisteihin vaatteisiin pukeutuva enkeli, eikös? Näin luuleville saattoi olla yllätys, kun huoneesta astuikin ulos täyteen mustaan pukeutunut, pandakajaalein ja ketjuin sonnustautunut olento, jonka hiilenmustat hiukset olivat pörhöllä. -Tulithan siä. Nikita hymyili kun Herdinia heitti kyllästyneenä koulureppunsa penkille. Nikita oli kuin Herdinia päinvastoin. Hän pukeutui kirkkaisiin ja siisteihin vaatteisiin, ja meikkasi kevyesti. Silti, ja ehkäpä juuri erilaisuutensa vuoksi, he olivat parhaat ystävykset. Nikita oli ainoa ihminen joka tiesi Herdinian kyvystä mennä piirroksiinsa. -Nonii! Mennää! Nikita tokaisi ja heitti kirkkaanpunaisen reppunsa olalleen. -Eihän tässä muuta voi. Herdinia vastasi kyllästyneenä ja laittoi mustan repun selkäänsä. -Hoh! Miä vihaan koulua! Herdinia huokaili. -Joo, tiiän. Nikita naurahti vastaukseksi. Pian tytöt olivat koulun pihalla. Kello soi pian ja kaikki siirtyivät sisälle. Nikita ja Herdinia olivat samalla luokalla, jossa oli yhteensä 28 oppilasta. Ensimmäisenä heillä oli historiaa.
-Huh, onneksi tänää ei oo matikkaa! Herdinia huokaisi helpottuneena, koska matemaatikka ei ollut hänen vahvimpia aineitaan. Oli maanantai, viikon ensimmäinen päivä. Herdinia ei malttanut odottaa koulun päättymistä, sillä koulun jälkeen hän pääsisi Nikitalle katsomaan hänen lukuisia eläimiään. Historian tunti mateli. Herdinia piirsi melkein jokaisella tunnilla, eikä opettaja koskaan huomannut sitä. Herdinian luokkaa opetti vanha, varmaan noin 60-vuotias mies. Hänen nimensä oli Harold. Harold oli pienikokoinen ja tiukka mies. Hän oli toiminut opettajana jo lähes 40-vuotta, joten Herdinian luokka pisti vanhan opettajan maltin  koville. Kun kello viimein soi, opettaja huokaisi helpotuksesta kun 6.luokka kirmasi pihalle kuin lauma vauhkoontuneita puhveleita. -Mitä meillä on seuraavaks? Herdinia kysyi Nikitalta ja kaiveli hermostuneena taskujaan...

Tää jatkuu sitte kolmen päivän päästä, miä painun nyt tekemään läksyjä, KOMMENTOIKAA!! =D