Miten ihminen voi olla toista kohtaan niin julma?
Käyttää melkeimpä vain hyväkseen.
En olisi ikinä voinut uskoa sitä hänestä.
Rakkaus teki minusta sokean.

Hän teki minulle maailman parhaimman joulun.
Hän pelasti uuden vuoteni.

Muistan vieläkin hänen lämpimän kätensä.
Hänen hellän halauksensa.
Hänen pehmeän suudelmansa.

Mutta kaikki oli ohi hetkessä.

Kiitos ihmiselle joka avasi silmäni.
Kertoi minulle mitä mieltä se jätkä oli minusta.

"Iso virhe."

Voi kuinka kauniisti sanottu.

Ja minä rakastin häntä.
Enemmän kuin mitään muuta.
Luotin häneen, sokeasti.
Ja hän petti minut.

Pudotti kerralla pilvistä suoraan maan pintaakin alemmas.
Pohjaakin syvemmälle.

Ja sorruin jälleen kerran.

Annoin kaiken olla.
En suuttunut.
Halusin olla edes ystävä.

Mutta hän ei.
Hän muuttui kokonaan.

Sanoi minun muuttuneen.
Ehkä olenkin, aivan varmasti olen.

"Enemmän kuin pissismäinen."

Olenko?
Kertokaa se minulle.
En tiedä mitä teen.

Hän ei ole enää se kehen rakastuin.
Hän oli iloinen ja pirteä.
Hölmö ja suloinen.

Ei vihainen ja ärtyisä.
Ei se kova ja idiootein.

Minun on vaikea luottaa enää kehenkään.

Miksi teit tämän minulle?
En voi ymmärtää sitä.

Luulin että olit tosissasi kanssani.
Et vain "Aluks. Sori jos nyt suutuit."

Minun pitäisi vihata sinua.
Olet niin ilkeä minulle vieläkin.
Mutta en pysty.
Vaikka mitä tekisin, rakastan sinua edelleen.
Ja se rakkaus imee viimeiset voimat minulta.