>Savanni retki<

Amalia heräsi aamulla suuresta sängystä vierashuoneesta. Hän ei ensin muistanut missä oli, mutta pian kaikki palasi taas hänen mieleensä. Hän nousi makeasti venytellen ja käveli yöpaidassa keittiöön. "Huomenta." Helen tervehti tytärtään ruokapöydän äärestä. "Huomenta." Amalia vastasi ja katsoi hymyillen veljeään joka söi lettuja täydellä vauhdilla.
Amalia istui Jamesin viereen, nosti kaksi lettua lautaselleen ja otti kupillisen kahvia.
Jennifer ja Harold astuivat keittiöön. Kummallakin oli sylissään pieni simpanssi vauva. "Nämä sisarukset oli yritetty kuljettaa Amerikkaan lemmikeiksi, pikkuiset olivat aivan kuoleman kielissä, mutta ovat nyt toipuneet oikein mahtavasti." Harold kertoi. "Mitkä niiden nimet ovat?" Amalia kysyi. "Alex ja Harriet." Jennifer vastasi. "Miten ihmeessä työ muistatte valtavan määrän nimiä ku melkein kaikilla eläimillä täällä on nimet?" James kysyi suu täynnä lettua. "Jokainen on oma persoonansa, ja nimet oppii nopeasti." Harold naurahti.
"Haluisitteko lähteä ratsastamaan savannille?" Jennifer kysyi Amalialta perheineen. "Minä ainekin!" James innostui. "Miäkin, mut ku en osaa oikei ratsastaa..." Amalia huokaisi pettyneenä. "Ei se haittaa, tulkaa ulos, saatte pikakurssin." Jennifer naurahti. Hän käveli Amalia, James ja Helen perässään pihalle.

Jennifer käveli pihalla olevan portin luokse.
Portilta näkyi silmänkantamattomiin aidattua ruohikkoaluetta. Jennifer nosti sormet suulleen, ja vihelsi korviavihlovalla äänellä pitkän vihellyksen.
Samassa alkoi kuulua jotakin ääntä, ja innostunutta hirnahtelua. Pian portilla seisoi kymmenen eriväristä, todella kaunista hevosta.
"Saatte itse valita ratsunne, mutta tuota mustavalkoista ei saa ottaa, hän on Camillie, hän on tiineenä, kuten varmaan näättekin." Jennifer opasti ja silitti ylpeänä tamman turpaa.
Pian kaikilla oli ratsu valittuna.
Amalia valitsi mustan orin, Jigwolin, James valitsi tumman ruskean tamman, Tsiqyn, ja Helen otti ratsukseen punertavan ruskean tamman, Mhilon.
"Tässä on teille kaikille pala omenaa, menkää valitsemanne hevosen luo, ojentakaa omena sille, ja silittäkää varovasti sen turpaa." Jennifer sanoi ja antoi kaikille omenat.
Amalia käveli Jigwolin luokse, ja ojensi hieman peloissaan omenaa. Jigwol tuli uteliaana tytön luo, ja otti omenan hellästi hänen kädestään. Varovasti Amalia silitti sen turpaa.
Helen ja James rapsuttelivat omia ratsujaan jo täyttä päätä ja Jennifer houkutteli muita hevosia toisaalle.
Amaliaa jännitti ratsastus todella paljon. Hän oli joskus pienenä tyttönä harrastanut ratsastusta, siihen asti, kunnes hänen lempihevosensa pillastui, ja pudotti Amalian selästään niin että Amalialta murtui solisluu. "Olen kuullut miten sinun ratsastusharrastuksellesi kävi, mutta älä pelkää, Jig on todella kiltti hevonen." Jennifer rauhoitteli Amaliaa.
Sen jälkeen hän asteli aitaukseen ja laittoi kaikille kolmelle hevoselle satulat. Sen jälkeen hän satuloitsi oman hevosensa, joka oli toffeen värinen ori, Agrito.
Jennifer talutti kaikki neljä hevosta pois pellolta, ja sitoi sitten Agriton aitaan kiinni. "Malta vielä hetki poika." hän sanoi ja taputti hevosen turpaa.
"No niin, laittakaa oikea jalka jalustimelle, ja ponnistakaa lujasti hevosen selkään." Amalian täti neuvoi. Helen ponkaisi ensimmäisenä ratsunsa selkään. Jameskin pääsi yllättävän helposti. "Wow!" hän henkäisi ja silitti varovasti Tsiqyn kaulaa.
Amalia empi, mutta keräsi sitten rohkeutensa, ja ponnisti lujaa. Pian hän huomasikin istuvansa Jigwolin selässä.
"Mahtavaa!" Jennifer kannusti ja hymyili Amalialle rohkaisevasti. "Hevonen lähtee liikkeelle, kun painatte pohkeilla sen kylkiä." hän neuvoi. James painoi heti pohkeillaan Tsigyn kylkiä, ja se lähti kävelemään eteenpäin. "Kääntymään sen saat kun painat sillä pohkeella sen kylkeä minne suuntaan haluat sen kääntyvän." Jennifer jatkoi.
Amalia istui hieman epävarmana mustan orin selässä. Jigwol käveli rauhallisesti pihalla. "Pysähtymään sen saat kun kiskaiset reippaasti ohjaksista." Jennifer sanoi. Amalia kiskaisi varovasti ohjaksista, ja Jigwol pysähtyi heti. "Miten tää juoksee?" James intoili. "Paina pohkeilla ja näpäytä ohjaksia, näin." Jennifer neuvoi naurahtaen ja teki käsillään liikkeen. James ja Tsiqy lähtivät laukkaamaan pitkin pihaa. "Siistiä!!" James nauroi ja nykäisi ohjaksista. Tsiqy pysähtyi. "No niin, nyt te osaatte oikein mahtavasti." Jennifer kehui.
"Tule Harold!" hän huikkasi ja hyppäsi sitten Agriton selkään.
Harold astui ulos olallaan ase, ja vislasi kerran. Heti kuului pellolta innostunut hirnahdus. Haroldin hevosen nimi oli Chiza, se oli harmaa, hyvin vahvan ja jäntevän näköinen ori. "No niin, nyt mennään." hän hymyili ja kehotti muita seuraamaan itseään. Mimi juoksi ulos ja alkoi jolkottaa hevosten vierellä kohti savannia.

"Onko toi oikea ase?" James kysyi katsoen Haroldin olalla roikkuvaa asetta. "No periaatteessa, täällä on nuolia jotka nukuttavat eläimen heti osuessaan, jos sattuisi tulemaan vaarallinen tilanne." Harold vastasi pojalle. "Okei, siistii..." James mietti. Amaliaa nauratti.
Pian he alkoivat lähestyä savannia.
Savanni oli kuin jostakin elokuvasta. Pitkä heinä piti valtaansa, mutta siellä täällä kasvoi jokunen puu ja pensas.
"Astelkaa polkua pitkin, Afrikassa on monia maailman myrkyllisimpiä käärmeitä, kuten vaikkapa myrkkytarhakäärmeet ja mustamambat. Ja joissakin puissa voi olla boomslangeja, mutta yleensä ne viihtyvät lähinnä sademetsissä." Jennifer kertoi. "Polulle käärmeet eivät tule." hän rauhoitteli kaikkia.
"Waaaau!!" James henkäisi kun he kävelivät heinäkumpareen päälle. Sen toisella puolella oli suuri lauma seeproja. Ne käyskentelivät rauhassa syöden ruohoa ja katsellen välillä ympärilleen. Amaliasta seurueineen ne eivät välittäneet koska he olivat aika kaukana vielä.
Polku kääntyi alas kukkulalta ja he ratsastivat sitä eteenpäin.
"Katsokaas." Harold naurahti ja osoitti sormellaan kahta strutsia ja niiden pesää. "Ompas paljon munia!" Amalia ihmetteli. "Strutseilla on aina suuri pesue." Jennifer sanoi naurahtaen.
"Shh, olkaa aivan hiljaa, tämä on harvinainen näky." Jennifer suputti ja osoitti kallion päälle. Siellä seisoi hieman ketun näköinen hahmo. "Se on sakaali." Harold henkäisi. Kaikki katsoivat häkeltyneenä sakaalia, joka tuijotti heitä yhtä kiinteästi kuin he sitä. Sitten se lähti jolkottamaan alas kallion rinnettä. "Tulkaa, jatketaan mekin matkaa." Jennifer sanoi. "Odota, katsokaa!" Amalia sihisi ja osoitti rinnettä. Sakaalin perässä jolkotti kaksi pienempää hahmoa. "Sen pentuja, tämä on kyllä todella kummallista, sakaalit välttelevät yleensä ihmistä viimeiseen asti." Harold kummasteli.
He jatkoivat taas matkaansa polkua eteenpäin.
"Se on todella harmillista että leopardi on kadonnut täältä. Olisi niin upeaa jos täällä olisi luonnonvarainen kanta leopardeja." Harold huokaisi.
Samassa ohitsemme siuhkahti antilooppi joka hyppi kauhuissaan eteenpäin. Sen perässä juoksi järjetöntä vauhtia gepardi. "Katsokaa!" Harold kehoitti. Kaikki katsoivat kuinka antilooppi juoksi paniikissa petoa karkuun, mutta gepardi kuroi väliä koko ajan. Pian se oli aivan sen vieressä, hyppäsi sen päälle ja puraisi sen niskan poikki.
"Siinä oli teille taidon näyte maailman nopeimmalta maaeläimeltä." Jennifer hymyili. Keskipäivän kuumin hetki alkoi lähestyä, ja he lähtivät ratsastamaan takaisin tilalle. Matkalla he näkivät leijonia lekottelemassa puunvarjossa, ne saalistivat usein vasta öisin.
Pian tuttu tila siinsi jo edessä.

"Se oli siistii!" James intoili ja pomppasi pois hevosen selästä. "Niihän se oli." Amalia narahti ja hyppäsi varovasti pois ratsailta.
Jennifer laittoi hevosille kylmää vettä ja otti satulat niiltä pois. Sen jälkeen hän laski ne taas pienen laumansa pariin.
"Tulkaa sisään niin saatte jääkylmää mehua." Harold pyysi. Kaikki kiitehtivät janoisina sisälle.
Harold antoi kaikille lasit, ja laittoi pöytään kannun, missä oli jääkylmää päärynämehua, ja jääpalat jotka kelluivat mehussa saivat janon yltymään entisestään.
Kaikki joivat monta lasillista mehua ja puhuivat äskeisestä savanni retkestä. "James ja Amalia, minulla olisi muuten hieman kerrottavaa..." Helen aloitti varovaisesti. James lopetti jääpalojen rouskuttamisen, ja Amalia kääntyi äitinsä puoleen. "Olen ajatellut... Että..." Helen takelteli. "Sano vain." Amalia kannusti.
"Ajattelin että jos jäisimme tänne asumaan. Tässä lähellä on 1-9 luokan koulu ja saisitte täältä uusia ystäviä, täällä voisimme aloittaa kaiken uudelta pohjalta. Ja tuossa koulussa on enemmän valkoisia, mutta kyllä siellä tumaihoisiakin on, muistakaa että täällä heitä on vielä enemmän kuin kotona, onhan tämä Afrikka..." Helen alkoi selittää hieman hermostuneena. "Älä hössötä äiti, kyl se mulle käy." James tokaisi ja laittoi taas jääpalan suuhunsa. "Minulle myös." Amalia hymyili. Hänen äitinsä pysähtyi kuin seinään. "Niinkö?" hän kysyi.
Lapset nyökkäsivät. "Mahtavaa!" Helen innostui. "Mutta meidän pitää kyllä etsiä oma asunto..." Helen aloitti. "Hys, pois moiset, saatte jäädä tänne, mukavaa kun on muitakin kuin me kaksi, ja Amaliasta on suuri apu." Jennifer ennätti sanomaan. "Entäs minusta?" James kysyi melkein loukkaantuneena. "Ja totta kai sinusta James." Jennifer sanoi. Poika hymyili tyytyväisenä.

"Pelkäätkö hiiriä Amalia?" Harold kysyi Amalialta. "En oikeastaan." Amalia vastasi. "No haluatko olla avuksi?" Harold hymyili. "Mielelläni." Amalia naurahti. Amalia käveli Haroldin perässä huoneeseen jossa oli valkoisia hiiriä terraariossa. "Pystytkö nappaamaan noita kymmenen ja laittaa tänne ämpäriin?" Harold kysyi tytöltä, ja ojensi tälle hanskat epäillen että hän kieltäytyisi hommasta. "Voinhan minä yrittää." Amalia vastasi. Harold nauroi. "Jennifer ei ikinä suostuisi tähän hommaan, kiitos että autat, yleensä minulla menee vaikka kuinka kauan että saan tarpeeksi hiiriä kiinni." Harold kiitti tyttöä.
Amalia nosti lasikannen terraarion päältä, veti hanskat käsiinä ja yritti saada hiiriä kiinni. Niitä oli paljon, muutei niin että niillä olisi ollut huono olla. Vaikka ne olivat tarkoitettu luultavasti ruuaksi, niillä oli hyvät oltavat. Pienien vaikeuksien jälkeen Amalia sai yhden hiiren kiinni ja laittoi sen ämpäriin missä oli puruja. Seuraava olikin hieman vaikea. Se meinasi pudota hänen käsistään, ja lopulta putosi, mutta hänen onnekseen suoraan ämpäriin. Alkuvaikeuksien jälkeen hän alkoi saada hiiriä kiinni, ja pian niitä oli ämpärissä kymmenen. Amalia pyyhkäisi hikeä otsaltaan, ja laittoi sitten kannen ämpärin päälle. "Homma hoidettu." Amalia henkäisi. "Olitpas nopea." Harold kehaisi. Amalia asteli miehen luokse. "Mitä siellä on?" tyttö kysyi. "Kobran munia, täällä hoidossa ollut kobra pyöräytti kymmenen kaunista munaa." Harold hymyili katsoen Amaliaan. "Hauskaa." Amalia naurahti ja katsoi pieniä pyöreitä munia lämpölampun alla.
"Mutta nyt lähdemme viemään ruokaa käärmeille." Harold sanoi ja otti Amalian ojentaman ämpärin ja hanskat.
He kävelivät suureen kuumaan huoneeseen missä oli kilpikonnia, sammakoita, liskoja ja käärmeitä. "Nämä kaksi käärmettä yritettiin salakuljettaa lemmikeiksi johonkin." Harold sanoi ja heitti neljä hiirtä niiden terraarioon. Myös muut käärmeet yritettiin salakuljettaa ulkomaille lemmikeiksi. Harold heitti hiiren jos toisenkin jokaisen käärmeen terrarioon. "No niin, nyt ne pärjäävät noin viikon ilman ruokaa, ja osa niistä pääsee kohta takaisin luontoon." Harold sanoi ja otti hanskat käsistään.

"Harold tule nopeasti!" Jennifer huusi juosten miehensä ja Amalian luokse.