Aina toisinaan siellä puistossa istuessani päähäni pälkähtää kaikkia pieniä tarinoita, joita en ole keksinyt minnekkään kirjoittaa, mutta päätin tänne nyt sitten kirjoittaa jonkun...

"En kestä enää!" Teini-ikäinen, mustaan pukeutunut tyttö kiljaisi ja juoksi rappuset tömisten yläkertaan huoneeseensa. Hän oli juuri riidellyt äitinsä kanssa, koska ei kuulemma hoitanut koiraansa tarpeeksi ja oli muutenkin aivan epäkelpo.
Raivosta kihisten hän meni huoneeseensa, heittäytyi sängyllensä ja alkoi nyyhkyttää tyynyynsä.
"Mitä siä siellä uliset?" kuului pikkuveljen kiusallinen huomautus oven takaa. "Painu helvettiin!" tyttö kiljaisi ja paiskasi tyynyllä ovea niin että tytön kani säikähti.
"Anteeksi Dark." tyttö sanoi kanille ja nosti sen syliinsä. "Siä joudut nyt pärjäämään ilman minuu, mut kyl siä selviät, Nina huolehtii sinusta." tyttö suputti kanilleen ja silitti sitä hellästi, ja laski sen sitten takaisin häkkiinsä. Hän laittoi vielä sille ruokaa ja vaihtoi tuoreen veden.
Sitten hän pakkasi kaikkea tarpeellista reppuunsa, nykäisi vetoketjun kiinni ja kirjoitti vielä viestin jonka nappasi mukaansa alakertaan.
Hän juoksi nopeasti rappuset alas, kiinnitti viestin nopeasti mangeetilla jääkaapin oveen ja pyyhälsi sitten ulos talosta.

Pikkuveli asteli keittiöön ja huomasi viestin ovessa. Hän irroitti sen ja luki:

"Miä kyllästyin elämään teidän kanssa, lähen vähäks aikaa pois, en sano minne kun en oikein tiiä itekkään. Tulen kyl toimeen, minul on kännykkä mukana, mut en vastaa kun Ninalle ja Lukelle, joten turha yrittää soittaa.
Huolehtikaa Darkista ja Gregistä, ja sanokaa Johnylle että se on paras isoveli ja voi soittaa, vastaan jos haluan.
Nähään joskus jos nähään...

Toivoo Melia ~"

"Äiti, äiti, äiti!! Melia lähti!" pikkuveli alkoi huutaa ja kiikutii paperin äidilleen.
"Mitä se tyttö nyt keksi?" äiti supisi hieman peloissaan.

Kyyneleet poskia pitkin valuen Melia juoksi juoksemistaan, eikä yhtään tiennyt minne. Lopulta hän saapui metsän laitaan, ja jatkoi matkaansa metsään, nyt tosin kävellen.
Jonkun aikaa käveltyään, Melia saapui suuren tammen luo, ja kiipesi sen latvaan istumaan. Sieltä oli upea näkymä, ja hetkeksi aikaa Melia unohti pahan olonsa.
Hän pisti mp3-soittimen napit korviinsa ja kuunteli musiikkia.
Samassa hän tunsi kuinka hänen kännykkänsä soi. Hän kaivoi sen taskustaan ja huomasi äitinsä soittavan.
"Vitut!" tyttö tuhahti ja painoi punaista luuria. Äiti koitti vielä muutaman kerran kunnes luovutti.

Päivä alkoi kallistua iltaan, ja melkein koko päivän Melia oli kuunnellut musiikkia oksalla istuen. Nyt hänen alkoi olla nälkä, joten hän kaivoi repustaan banaanin, ja söi sen.
Kello oli jo lähes 23:00, kun Melia lopetti musiikin kuuntelemisen ja sulloi laitteen reppuunsa. Hän katseli maisemaa ja kuunteli kuinka linnut lirkuttivat vaikka kello olikin jo paljon.
"Voi perkele, jäänköhän tähän yöks?" tyttö mietti ääneen ja päätti nukkua puussa, niin hullua kun se olikin.
Samassa Melia sai tekstiviestin, se oli äidiltä. "Mihin siä nyt taas menit? Ootko edes kunnossa, tiiätkö paljo kello on?!"
"Olen elossa, anna min nyt vaan olla, vastaan tähän, sit en enää vastaa!!!" hän vastasi äidilleen.
Pikku hiljaa Melia alkoi nukahtaa...

Aamulla Melia heräsi puusta, ja säikähti aluksi, ennen kuin muisti missä oli.
"Huoh, ihana rauha!" tyttö sanoi ja venytteli makeasti, jonka jälkeen kapusi alas puusta. Hän päätti hieman tutkia metsää.
Hän meni pienelle lammelle ja pesi sielä kasvonsa jonka jälkeen jäi sinne vähäksi aikaa.
Pian hänen puhelimensa soi. "Äitikö taas!?" Melia murahti, mutta yllättyi kun soittaja olikin hänen paras ystävänsä Nina.
"Joo." Melia vastasi kännykkään. "Hulluko olet!! Dylan kerto et lähit eilen jonnekki etkä ollu yötäkää kotona!" Nina hosui puhelimeen. Dylan oli siis Melian pikkuveli.
"Se perkeleen hölösuu, kunnos miä olen, ei mitää paniikkia, pärjäilen kyllä." Melia tyynnytteli ystäväänsä.
"Et kai meinaa mitää semmosta?" Nina kysyi hiljaa kun tiesi hyvin ystävänsä olevan melko itsetuhoinen.
"No en kai..." Melia sanoi hiljaa ja lisäsi äkkiä "Nyt pitää lopettaa, soitellaan!"
Melia ei tykännyt jutella asiasta Ninan kanssa, koska oli kuitenkin melko ujo ja muuta.
Melkein heti hänen puhelimensa soi uudestaan, tällä kertaa soittaja oli isä, mutta Melia ei halunnut vastata.

Noh, tää tulee jatkumaan vielä, nyt kuitenki lopetan tältä erää. =)