> Perhe-elämää <
"Siä et tajua mistään mitää!!" Amalia kiljui. "Turpa kiinni pentu!" isä ärjyi. "Älä puhu Amalialle noin!" James puolusti isosiskoaan. Isä kohotti kätensä lyödäkseen poikaa, mutta heidän äitinsä ryntäsi väliin. "Mark!!" nainen huudahti uhkaavasti ja astui lastensa suojaksi. "Helen, älä puutu tähän." Mark mörisi humalaisella äänellä. Helen ei liikahtanutkaan. "Senkin l**ka!" Mark karjaisi ja löi vaimoaan nyrkillä. Voihkaisten hän kaatui maahan. "Amalia ja James, menkää mummolle, heti!" heidän äitinsä käski päättäväisellä äänellä. Lapset katsoivat maassa makaavaa äitiään, ja humalaista isäänsä. "James, kun lasken kolmeen, sinä juokset äidin luo, minä hoidan isän, tulen sitten mummolle, nähdään siellä." Amalia sanoi katsoen veljeään. "Okei." poika nyökkäsi. "Yksi...Kaksi...Kolme!" Amalia laski ja James ryntäsi äitinsä luo. "Hei alkoholisti h**ttari, jos kerta tykkäät naisia lyödä, nii mikset huitasis välillä minuukii?" Amalia härnäsi. Hänen isänsä lähti hoiperrellen kävelemään kohti tytärtään. "Ai haluutko siä teinih**raki turpaas?" hänen isänsä örvelsi. "Anna tulla vaan!" Amalia lietsoi ja lähti sitten juoksemaan. Hän varmisti että hänen isänsä seurasi. Hän kipitti nurkan taakse, ja odotti isäänsä, kun mies viimein könysi nurkan takaa, Amalia laittoi jalan eteen, ja humalainen mies kaatusi rähmälleen maahan. Amalia pinkaisi juoksuun kohti mummonsa taloa.
"Siä tulit!" James huokaisi helpotuksesta kun Amalia astui ovesta sisään. Heidän äitinsä istui sohvalla heidän mummonsa tuodessa jääpalapussia hänen poskelleen, joka oli alkanut sinertää ikävästi. "En tunne poikaani enää, hän oli niin mukava ja huolehtivainen isä, alkoholi vain vei voiton hänestä," heidän mummonsa huokaisi surullisesti. "Minä ymmärrän sinua täysin Isabell." Helen sanoi. Naiset hymyilivät toisilleen lohdullisesti. "Soitan silti Markista poliisille." Isabell sanoi ja meni hakemaan kännykkänsä.
Amalia oli 14-vuotias tyttö, joka rakasti eläimiä, piirtämistä ja musiikkia. Hänellä oli ollut kova lapsuus. Hänen rakas isoveljensä oli kuollut auto-onnettomuudessa 20-vuotiaana, ja hänen isänsä oli vakavasti alkoholisoitunut poikansa kuoleman jälkeen.
Amalia halusi huolehtia 12-vuotiaasta pikkuveljestään ja äidistään, koska pelkäsi menettävänsä heidätkin.
"Poliisit olivat kuulemma korjanneet Markin talteen äskeittäin, hän oli ammuskellut haulikolla autoja Blueberry Avenuen risteyksessä." Isabell huokaisi. "Hän saattaa saada vankeuttakin." hän jatkoi. "Ihan oikein sille h**olle!" Amalia murahti, nousi ylös ja meni takapihalle. Hänen mummonsa saksanpaimenkoira Walter tuli iloisesti tanssahdellen häntä vastaan. "Heei Walter, mitä poika?" Amalia leperteli ja kävi istumaan rappusille. Walter kävi makaamaan hänen viereensä maahan.
Amalia rapsutteli koiraa hellästi katsellessaan miten syksy teki tuloaan. Lehdet punersivat puissa ja ilma oli kylmennyt paljon.
Ilma oli samanlainen kuin viisi vuotta sitten. Viisi vuotta sitten...
Amalian ajatukset liitivät viiden vuoden päähän.
"Nähää illalla paras sisko, käyn kavereiden kanssa vähän kaupungilla." John sanoi. "Okei, nähään illalla, katotaako me sitten se elokuva missä on se susi?" Amalia kysyi. "Katotaan, tuon sulle popcorneja." John hymyili ja silitti siskonsa tummia hiuksia.
John nousi autoon, hän oli saanut kortin noin kuukausi sitten, ja kävi lähes päivittäin ystäviensä kanssa ajelemassa suurella pellolla.
Kaikilla oli jonkunlaiset vanhat käytetyt autot, ja he rassailivat niitä ja vertailivat milloin mitäkin osia. "Ajetaanko tänään tossa tiellä ku ei näy autoja yhtään missään?" Henry, Johnin kaveri kysyi. "Ei viitti, voi silti käydä huonosti..." John mietti. "Ääh, ajetaan nyt, yhen kerran edes." Stu, toinen nuorimies sanoi. Pian kaikki miehet olivat samaa mieltä, ja kaikki viisi kaverusta olivat rinnakkain leveällä tiellä.
Kaasu pohjassa he ajoivat tietä eteen päin, John johti kisaa. "Hahah!" mies nauroi ja painoi kaasua yhä lujempaa. Yhtäkkiä edessä olikin rekka, ja John ajoi suoraan sitä päin. Rekkakuski, ja Johnin kaverit hyppäsivät ulos ajokeistaan ja juoksivat ruttuun menneen auton luo. "Soittakaa ambulanssi!!" Greg, yksi miehistä huusi.
Pian paikalla oli ambulanssi, sekä poliisi. Miehet myönsivät että olivat ajaneet kilpaa autotiellä, ja John oli ajanut rekkaa päin.
John vietiin sairaalaan, mistä hänen äidilleen soitettiin. Myös 7-vuotias James, ja 9-vuotias Amalia tulivat mukaan. John oli kiinni letkuissa ja kaiken maailman koneissa, ja hän oli pahasti ruhjeilla. Lääkäri selitti Helenille jotakin maksan vaurioitumisesta ja aivoverenvuodosta. "Johnny!!" Amalia kiljaisi ja juoksi lääkärin ohitse veljensä luokse. John oli tajuton.
"Johnny... Enkö näekkään susi elokuvaa... Herää, Johnny kiltti..." Amalia sopersi kyyneleet poskia pitkin valuen. Pian myös Mark tuli sairaalaan.
John oli yhä tajuton.
Amelia piti veljeään kädestä ja nyyhkytti lohduttomasti. Hän tunsi lämpimän käden olkapäällään. "Älä itke kultaseni, kyllä John selviää." hänen isänsä hymyili uskomatta sanomaansa itsekkään. Amalia hymyili hennosti puristaen veljensä kättä lujasti.
Yllättäen John puristi häntä kädestä. "Johnny!" Amalia henkäisi. Hänen veljensä alkoi räpytellä silmiään. Lääkäri juoksi paikalle.
John otti happinaamarin pois kasvoiltaan. "Anteeksi Amalia etten päässytkään katsomaan elokuvaa kanssasi." John sanoi. "Ei se mitään." Amalia hymyili. "Muista että olet aina ja ikuisesti minun paras siskoni, vaikka meenkin pois, huolehdin susta aina, kuulen kaiken mitä sanon, nähdään." John sanoi, hymyili ja puristi siskonsa kättä vielä lujasti.
Samassa joku laite alkoi piipittää ja Amalia sekä hänen isänsä ohjattiin ulos huoneesta.
"Johnny!!" Amalia huusi itkien.
"Amalia, herää..." kantautui ääni jostain kaukaa. Amalia avasi silmänsä ja näki mummonsa. "Itkit unissasi." hän sanoi hymyillen hempeästi ja pyyhkäisi hiuksia tytön kasvoilta. "Näin unta siitä kun John kuoli..." tyttö sanoi hiljaa. "Hän elää aina, sinun mielessäsi." Isabell hymyili. "Kuullostaa ihan joltain leffalta." Amalia naurahti. "Mutta se on totta." mummo hymyili. "Tules nyt tyttönen, äidilläsi on asiaa." Isabell pyysi ja viittoi kädellään sisälle.
Amalia nousi ylös, venytteli makeasti, ja käveli sitten mummonsa perässä sisälle.
James istui sohvalla äitinsä vieressä silmät loistaen. "Noh, mitä nyt?" Amalia kysyi ja istui veljensä viereen. "Saanko kertoa!?" James kysyi intoa puhkuen. Helen nyökkäsi.
"Myä mennää tädin luokse... AFRIKKAAN!!" James huudahti niin että Walter höristi kummissaan korviaan.
"Siä tulit!" James huokaisi helpotuksesta kun Amalia astui ovesta sisään. Heidän äitinsä istui sohvalla heidän mummonsa tuodessa jääpalapussia hänen poskelleen, joka oli alkanut sinertää ikävästi. "En tunne poikaani enää, hän oli niin mukava ja huolehtivainen isä, alkoholi vain vei voiton hänestä," heidän mummonsa huokaisi surullisesti. "Minä ymmärrän sinua täysin Isabell." Helen sanoi. Naiset hymyilivät toisilleen lohdullisesti. "Soitan silti Markista poliisille." Isabell sanoi ja meni hakemaan kännykkänsä.
Amalia oli 14-vuotias tyttö, joka rakasti eläimiä, piirtämistä ja musiikkia. Hänellä oli ollut kova lapsuus. Hänen rakas isoveljensä oli kuollut auto-onnettomuudessa 20-vuotiaana, ja hänen isänsä oli vakavasti alkoholisoitunut poikansa kuoleman jälkeen.
Amalia halusi huolehtia 12-vuotiaasta pikkuveljestään ja äidistään, koska pelkäsi menettävänsä heidätkin.
"Poliisit olivat kuulemma korjanneet Markin talteen äskeittäin, hän oli ammuskellut haulikolla autoja Blueberry Avenuen risteyksessä." Isabell huokaisi. "Hän saattaa saada vankeuttakin." hän jatkoi. "Ihan oikein sille h**olle!" Amalia murahti, nousi ylös ja meni takapihalle. Hänen mummonsa saksanpaimenkoira Walter tuli iloisesti tanssahdellen häntä vastaan. "Heei Walter, mitä poika?" Amalia leperteli ja kävi istumaan rappusille. Walter kävi makaamaan hänen viereensä maahan.
Amalia rapsutteli koiraa hellästi katsellessaan miten syksy teki tuloaan. Lehdet punersivat puissa ja ilma oli kylmennyt paljon.
Ilma oli samanlainen kuin viisi vuotta sitten. Viisi vuotta sitten...
Amalian ajatukset liitivät viiden vuoden päähän.
"Nähää illalla paras sisko, käyn kavereiden kanssa vähän kaupungilla." John sanoi. "Okei, nähään illalla, katotaako me sitten se elokuva missä on se susi?" Amalia kysyi. "Katotaan, tuon sulle popcorneja." John hymyili ja silitti siskonsa tummia hiuksia.
John nousi autoon, hän oli saanut kortin noin kuukausi sitten, ja kävi lähes päivittäin ystäviensä kanssa ajelemassa suurella pellolla.
Kaikilla oli jonkunlaiset vanhat käytetyt autot, ja he rassailivat niitä ja vertailivat milloin mitäkin osia. "Ajetaanko tänään tossa tiellä ku ei näy autoja yhtään missään?" Henry, Johnin kaveri kysyi. "Ei viitti, voi silti käydä huonosti..." John mietti. "Ääh, ajetaan nyt, yhen kerran edes." Stu, toinen nuorimies sanoi. Pian kaikki miehet olivat samaa mieltä, ja kaikki viisi kaverusta olivat rinnakkain leveällä tiellä.
Kaasu pohjassa he ajoivat tietä eteen päin, John johti kisaa. "Hahah!" mies nauroi ja painoi kaasua yhä lujempaa. Yhtäkkiä edessä olikin rekka, ja John ajoi suoraan sitä päin. Rekkakuski, ja Johnin kaverit hyppäsivät ulos ajokeistaan ja juoksivat ruttuun menneen auton luo. "Soittakaa ambulanssi!!" Greg, yksi miehistä huusi.
Pian paikalla oli ambulanssi, sekä poliisi. Miehet myönsivät että olivat ajaneet kilpaa autotiellä, ja John oli ajanut rekkaa päin.
John vietiin sairaalaan, mistä hänen äidilleen soitettiin. Myös 7-vuotias James, ja 9-vuotias Amalia tulivat mukaan. John oli kiinni letkuissa ja kaiken maailman koneissa, ja hän oli pahasti ruhjeilla. Lääkäri selitti Helenille jotakin maksan vaurioitumisesta ja aivoverenvuodosta. "Johnny!!" Amalia kiljaisi ja juoksi lääkärin ohitse veljensä luokse. John oli tajuton.
"Johnny... Enkö näekkään susi elokuvaa... Herää, Johnny kiltti..." Amalia sopersi kyyneleet poskia pitkin valuen. Pian myös Mark tuli sairaalaan.
John oli yhä tajuton.
Amelia piti veljeään kädestä ja nyyhkytti lohduttomasti. Hän tunsi lämpimän käden olkapäällään. "Älä itke kultaseni, kyllä John selviää." hänen isänsä hymyili uskomatta sanomaansa itsekkään. Amalia hymyili hennosti puristaen veljensä kättä lujasti.
Yllättäen John puristi häntä kädestä. "Johnny!" Amalia henkäisi. Hänen veljensä alkoi räpytellä silmiään. Lääkäri juoksi paikalle.
John otti happinaamarin pois kasvoiltaan. "Anteeksi Amalia etten päässytkään katsomaan elokuvaa kanssasi." John sanoi. "Ei se mitään." Amalia hymyili. "Muista että olet aina ja ikuisesti minun paras siskoni, vaikka meenkin pois, huolehdin susta aina, kuulen kaiken mitä sanon, nähdään." John sanoi, hymyili ja puristi siskonsa kättä vielä lujasti.
Samassa joku laite alkoi piipittää ja Amalia sekä hänen isänsä ohjattiin ulos huoneesta.
"Johnny!!" Amalia huusi itkien.
"Amalia, herää..." kantautui ääni jostain kaukaa. Amalia avasi silmänsä ja näki mummonsa. "Itkit unissasi." hän sanoi hymyillen hempeästi ja pyyhkäisi hiuksia tytön kasvoilta. "Näin unta siitä kun John kuoli..." tyttö sanoi hiljaa. "Hän elää aina, sinun mielessäsi." Isabell hymyili. "Kuullostaa ihan joltain leffalta." Amalia naurahti. "Mutta se on totta." mummo hymyili. "Tules nyt tyttönen, äidilläsi on asiaa." Isabell pyysi ja viittoi kädellään sisälle.
Amalia nousi ylös, venytteli makeasti, ja käveli sitten mummonsa perässä sisälle.
James istui sohvalla äitinsä vieressä silmät loistaen. "Noh, mitä nyt?" Amalia kysyi ja istui veljensä viereen. "Saanko kertoa!?" James kysyi intoa puhkuen. Helen nyökkäsi.
"Myä mennää tädin luokse... AFRIKKAAN!!" James huudahti niin että Walter höristi kummissaan korviaan.
Kommentit