Tänään istuessani kaatosateessa puistossa, sain taas jonkin moisen oudon idean...

Kokonaan mustaan pukeutunut tyttö, Esmeralda nimeltään, asteli pitkin koulunpihaa, kello oli juuri soinut ja ihmiset ryntäsivät innoissaan kotia kohti. Esmeraldan koulussa oli luokat 1.-9.-luokkaan asti, joten koulu oli hyvin suuri.
Silmäkulmassaan Esmeralda näki jotain joka sai hänet pysähtymään. Hän huomasi 4.-luokkalaisen pikkuveljensä seisovan keskellä 7.-9. -luokkalaisten porukkaa. Hän tiesi hyvin pikkuveljensä polttavan tuppakkaa ja tekevän kaikkea tyhmää, sekä liikkuvan oudoissa porukoissa, nyt häneltä vaaditiin kiivaasti jotakin, ja veli näytti olevan aika liemessä.
Uhmakkaasti Esmeralda asteli veljensä viereen ja kysyi tältä "Onks joku ongelma?"
"Kappas vaan, outolintu uskalsi tulla puollustamaan veljeään." kuului nenäkäs ääni porukasta. Se kuului Mirandalle, joka oli koko porukan johtava tyyppi, sellainen tyttö joka oli seurustellut kaikkien hienojen tyyppien kanssa, poltti tupakkaa ja meikkasi voimakkaasti ja muuta.
Esmeralda ei vastannut. "Eikös outolintu osaa puhua?" Miranda jatkoi pilkkaamistaan. Esmeralda ei vieläkään vastannut."Hah, ilmankos sulla ei ookkaa ollenkaan kavereita jos et kerta osaa puhua, tai no onhan sulla se piskis ja tietty musiikin opettaja!" Miranda tokaisi.
Esmeralda oli ujo ja viihtyi omissa oloissaan, opettajista musiikin opettaja oli ainoa kenen kanssa hän tuli toimeen, koska rakasti musiikkia, ja soitti itsekkin kitaraa. Ja eläimiä Esmeralda rakasti yli kaiken, hänellä oli koira jonka kanssa lenkkeili ahkerasti ja huolehti siitä kovasti.
"Nii, ja sit voisit hankkia ton veljes tupakka velat takasin meille." Miranda tivasi.
"Jätä Anthony rauhaan!" Esmeralda sihisi hampaittensa välistä. "Uhkailetko?" Miranda kysyi ja astui askeleen lähemmäs Esmeraldaa. Esmerada ei vastannut, mutta ei siirtynyt tuumaakaan, katsoi vain nopeasti veljeään jota selvästi pelotti.
"Hah, pitäsköhän meijän varastaa se sun rakki ja tappaa se?" Miranda härnäsi.
"Toi oli viiminen pisara, vittu miä tapan sinut!!" Esmeralda kiljui ja tönäisi Mirandan kumoon. Hän hyppäsi maassa olevan Mirandan päälle ja löi häntä kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin, niin että Mirandan nenästä alkoi vuotaa verta.
"Lopeta, Esmeralda kiltti." hän kuuli pikkuveljensä anovan. Hän nousi Mirandan päältä ja perääntyi.
"Hullu!!" Miranda kiljui ja perääntyi pidellen nenäänsä. "Jätä Anthony rauhaan!" Esmeralda sihisi ja lähti sitten juoksemaan pois päin.

"Ihan kaheli tyyppi, joutais jonnekki laitokseen!" Miranda ulisi ja piteli paperia nenänsä edessä. Kukaan ei vastannut hänelle. "Steve, tee jotain, kiltti, miä pyydän, se tekee vielä jotain itelleen, se ei ois eka kerta..." Anthony aneli porukan hevaripoikaa.
"Miks just miä?" Steve kysyi yllättyneenä. "Koska se tykkää susta, se saattais kuunnella sua, yritä edes, miä pyydän!" Anthony aneli.
"Et kai siä siitä hullusta tykkää?" Miranda kysyi närkästyneenä koska hänen seuraava poikaystävänsä tulisi hänen mukaansa olemaan Steve.
"Ei ole sinun asias." Steve murahti ja lähti juoksemaan Esmeraldan perään.

Esmeralda oli ehtinyt järven rantaan, ja pesi nyt verisiä käsiään. "Mitä miä tein, miä olen ihan sairas..." tyttö supisi ääneen ja laski reppunsa maahan. "Miä olen ihan turha ihminen, ei kukaa minua tarvi, kyl Anthony pärjää, se on lujaa tekoa." Esmeralda puhui itsekeen ja käveli veteen.
Hän kävi makaamaan veden alle ja oli hengittämättä. Aika alkoi hiljaa kulua ja happi alkoi loppua mutta Esmeralda ei aikonut nousta, hän aikoi hukuttautua.
Pian hänen tajuntansa alkoi hiipua, hänen teki mieli vetää henkeä muttei hän halunnut. Samassa hän tunsi kuinka kädet tarttuivat häneen ja kiskaisivat hänet pinnalle.
Hän alkoi yskiä raivokkaasti ennenkuin tajusi kenen käsivarsilla oli. "S-steve?" tyttö änkytti huomatessaan makaavansa ihastuksensa käsivarsilla.
"Hullu, mitä siä oiken meinaat?!" poika kysyi ja kantoi yhä yskivän Esmeraldan rannalle.

"Miks siä tulit tänne, miks siä ees välität?" Esmeralda kysyi pojalta. "Se mitä teit Mirandalle oli ihan oikein, ja miä välitän susta, oon vaan niin ujo että..." Steve sanoi ja punastui.
"Miä oon aina luullu että tykkäät Mirandasta." Esmeralda sanoi. "Pah, sille pojat on vaan esineitä, kertakäyttö tavaraa." Steve murahti.
"Miks siä aijot tollasia, siis eihän toi ollu ees sin eka yritykes?" Steve kysyi. "Anthony perkele..." Esmeralda sihisi mutta hymyili silti hieman.
"Mulla ei oo muita kavereita kun se min koira, enkä kestä että siitä sanotaa mitää pahaa, sen takii hyökkäsin Mirandan kimppuu ku sekopää..." Esmeralda sanoi.
"Ihan ymmärrettävää, miä oon siin kaheliporukas ollu vaan sen takii et voisin udella Anthonylta sinusta..." Steve tunnusti. "O-oikeesti?" Esmeralda kysyi. Steve nyökkäsi.
Esmeralda antoi pojalle suukon poskelle, he punastuivat molemmat.
Aurinko alkoi laskea, ja siinä he istuivat koko illan puhumassa asioista...

Viikon mittainen loma oli tulossa, ja se oli Esmeraldan elämän paras loma, hän vietti sen Steven kanssa. Kun koulu viikon päästä alkoi, Miranda tuijotti häntä silmät liekehtien, ja alkoi kävellä kaveri porukkansa kanssa häntä kohti.
"Haluatko saman kohtalon kun miä sain sulta?" Miranda kysyi. "Sori, ei ehi nyt kun pitää mennä poikaystävän kanssa." Esmeralda sanoi ja lahjoitti Mirandalle säteilevän hymyn, ja juoksi sitten Steven luo.
Mirandan suu loksahti auki kun Steve antoi Esmeraldalle suukon ja he kävelivät käsi kädessä sisälle kouluun.
Esmeralda ei koskaan aikasemmin ollut näin onnellinen...

Että tämmönen tarina, eipä sen kummempaa...=)